Millä keinoin vähennän stressiä?

moi.jpg

Yhteistyössä Kotova.fi

Olen aiemmin puhunut siitä kun meillä ei ole käynyt kotona siivooja. Rakastan puhtautta yli kaiken eli en siis siedä likaa vessoissa, keittiössä, en pölyä enkä myöskään sitä kun tavarat ovat sekaisin.

Ennen lapsia homma pysyi jotakuinkin hallussa. Nyt lapsien saamisen jälkeen olen tehnyt tietoisen päätöksen, etten stressaa vaikka kaapit eivät ole tip top ja tavarat jäävät sikin sokin. Kuitenkin puhtaudesta olen pyrkinyt (huom pyrkinyt!) pitämään kiinni. Se on kuitenkin rankkaa puuhaa kun lapset pyörivät jaloissa. Olen aina nauttinut siivoamisesta ja tykännyt laittaa musat täysille soimaan. Se on kuitenkin vaatinut muuten tyhjän kodin ja tosiaan kahden näin pienen lapsen äitinä EN KOSKAAN ole yksin kotona.

Syy, miksi en ole palkannut siivoojaa on se, että mielestäni raha menee hukkaan. Olen nimittäin palkannut naapurin tyttöjä välillä siivoamaan ja sitten sitä kuitenkin itse siivoo kaiken alta, neuvoo ja sitten vielä siivoo perässä.. Oma vikahan se on. Nyt kun meillä on käynyt Kotovalta ammattisiivooja, olen huokaissut vihdoin helpotuksesta. Kotova ei siivoa tunteina, vaan siivoaa niin kauan, että koti on puhdas.

moi1.jpg
moi2.jpg

Kotova tekee erittäin puhdasta jälkeä ekoystävällisillä pesuaineilla. Pesuaineet valmistetaan Itävallassa luomusertifioiduista ainesosista. Korkealaatuisten puhdistusaineiden pohjana ovat pesupähkinä, saippuajuuri, rapsi ja teelehdet. Planet Puren tuotteet eivät sisällä sulfaatteja, palmuöljyä tai maaöljypohjaisia ainesosia. Puhdistusaineet valmistetaan vesivoimaa käyttäen ja tuotantoprosessissa syntyvästä jätteestä valmistetaan biokaasua.

* Vegaaninen

* Parabeeniton

* GMO-vapaa

* Säilöntäaineeton

* Hellävarainen iholle

* Tuoksut eteerisistä öljyistä



Meillä itsellämme on käytössä nyt laajin paketti (premium), johon kuuluu

  4 kertaa kuukaudessa:             

- Lattioiden ja mattojen imurointi

- Lattioiden nihkeäpyyhintä          

- Pölyjen pyyhintä

- WCn puhdistus          

- Keittiön siistiminen               

- Peilipintojen puhdistus     

- Roskien vienti     

- Roska-astian puhdistus   

- Tavaroiden järjestely                  

- Ovenkahvojen pyyhintä   

- Suihkutilojen puhdistus         

- Lattialistojen imurointi           

- Petivaatteiden vaihto               

- Ikkunoiden pesu 1 krt/vuosi 

Hinta määräytyy asunnon koon mukaan.

Muita paketteja ovat kertasiivous, kevyt paketti ja perus paketti.

moi3.jpg
moi4.jpg

Se aika, mitä jää nyt vapaaksi ja stressitön fiilis on jokaisen pennin arvoinen. Koska aikaa ei voi ostaa. Stressi on myös pahin sairastuttaja eikä terveyttä voi ostaa. Siivouspalvelun voi.

Koodilla nanna19 -30€ kertasiivous ja -60€ säännöllinen kotisiivous (ensimmäinen kuukausi) Voimassa 8.9 asti.

Tutustu www.kotova.fi